keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kankean paluun arkeen pelastaa rääkkitreeni

Olipahan Juhannus! Sali oli kiinni, joten tein kotona kahvakuulatabatan lauantaina. Sen jälkeen menikin sitten vähän läskiksi. Lauantaina tuli juhlittua aika rankalla kädellä ja siitä sai kärsiä pari seuraavaa päivää. Eilen aamulla töissä meni ääni, joten vietin loppupäivän saikulla, mutta tein kuitenkin kevyitä kahvakuulaharjoitteita kotona.

Tänään oli sitten kunnon tulikoe taas, kun PT-treenit koittivat. Olin käynyt kaverin kanssa lounaalla caesarsalaatilla, joten lähtökohta oli se, että olin vielä täynnä, kun treenit alkoivat neljältä, Toisaalta, en olisi mennyt sinne lounaalle lainkaan, jos ei olisi ollut tiedossa rankat treenit, jolloin kalorit varmasti kuluvat.

Luvassa muuten täysin muokkaamatonta kuvamateriaalia, älkää pelästykö.. :D


Tältä näytän alaviistosta. :D

Krisu pisti mut tapansa mukaan oikein kunnon rääkkiin. Tänään oli vuorossa aerobinen tehotreeni, johon kuuluivat 15 minuutin jakso juoksumatolla, 15 minuuttia fillarilla ja lopuksi keskivartalon lihaksia.

Homma alkoi kevyellä lämmittelyllä matolla. Tehtiin intervalleja, mutta ylämäki nousi koko ajan. Hiki valui taas ihan urakalla ja olin kyllä ihan törkeän hengästynyt tämän jakson päätteeksi! Toiseen jaksoon sain valita fillarista ja soutulaitteesta. Arvelin selviäväni fillarista kunniallisemmin, joten tartuin haasteeseen. Intervallit olivat the thing tässäkin. Minuutin tai puolen rutistus kovalla sykkeellä ja vastuksella, sitten rauhallinen palautus. Koska mattotreeni oli jo alla, tuntui olo jo melko kaikkensa antaneelta.

Viimeisenä oli vuorossa ne iki-ihanat keskivartalon lihakset. Ylitin kuitenkin taas itseni! Miten viime viikolla venytin itseni onnistumaan lankkusarjoissa, oli nyt istumaannousujen vuoro. En ole tehnyt niitä herraties milloin viimeksi ja odotin tulokseni olevan maksimissaan viisi toistoa. Treeni on kyllä tehnyt tehtävänsä ja sain kuin sainkin tehtyä 2 x 15 sarjat eli 30 ihka oikeaa istumaannousua! Fiilis oli niin huikea, että sain vielä tsempattua kohtuullisen kevyesti 2 x 15 supermies-selkää päälle. Mikä tunne rysähtää siihen matolle tasaamaan hengitystä!!



Kuvasta näkee, kuinka paljon viikonlopun dokailu ja mässäily turvottaa naamaa. Hyi olkoon! Kun vertaa tuohon viime viikolla otettuun kuvaan (jossa on toki meikkiäkin ja eri kuvakulma varjoineen), on ero aika suuri. Nämä kuvat toisaalta tsemppaavat eteenpäin ja muistuttavat siitä, että miksi tätä hommaa tehdään.

Tänään muuten tuli bikinitkin, vapise maauimala, kunhan säät vähän lämpenevät. Vaikka koitankin saada itseäni itseäni tyydyttävämpään kuosiin, olen kyllä silti sitä mieltä, että bikinikunto on juuri se, että pue bikinit päälle ja -tadaa- olet bikinikunnossa. Jokaisella on oikeus viihtyä minkälaisessa rantaasussa tahtoo, ulkomuotoon katsomatta. Enemmän mua itsessäni ällöttää oma peilikuva kuin se, mitä luulen muiden ajattelevan. Se on yksi lysti. Terveyden takia tätä lähtökohtaisesti tehdään, ei sen ulkomuodon.



Palautusjuomana tänään vuorossa Mäenrannan vinkki edullisesta palautusjuomasta, ihan perus lasillinen rasvatonta maitoa ja ripaus (ei kaksi ruokalusikallista) kaakaojauhetta. Hyvää ja tulee sopivasti hiilareita ja proteiinia aerobisen treenin päälle. Punttitreenien jälkeen kroppa tuntuu vaativan vähän tykimpää tavaraa.

Tämä olikin mun viimeinen PT-kerta tällä erää. Iskä tosin lupasi ostaa mulle synttärilahjaksi seuraavan treenipaketin, joten jatkoa on luvassa, jee!! Tää on niin mun juttu.

torstai 19. kesäkuuta 2014

Tabata-treenit

Eilen oli kolmas neljästä PT-treenistä. Päätettiin, että tehdään salitreenin sijaan tabata-treeni. Harjoitusmuoto juontaa juurensa Japanista ja perustuu intervalleihin. Tehtiin kuutta eri liikettä kutakin kahdeksan 20 sekunnin sarjaa, väleissä 10 sekunnin tauot. Kuulosti alkuun törkeän rankalta, mutta ihmeen kaupalla selvisin!!

1. Steppilaudalle hyppy

Puolessa välissä sarjoja alkoi syke olla jo todella korkealla! Käsillä vauhtia hyppyyn ja askeltaen alas. 

2. Maastaveto 

Painoja oli tangon päissä kummassakin viisi kiloa. Tuntuu vähältä, mutta sarjoja oli kuitenkin niin monta, että kyllä alkoi totisesti alaselässä tuntua, kun oli painanut noita 8 x 20 sekuntia...

3. Lankku

Tätä mä oikeasti pelkäsin! Miten voisin pysyä lankussa noin pitkään! Mutta mä JUMALAUTA TEIN SEN!! Kyllä huomaa, että treeni alkaa jo tuottaa tulosta, pari kuukautta sitten olisin varmaan itkenyt jo toisen sarjan kohdalla. 

4. Painonsiirto puolelta toiselle paino sylissä

Ideana on siirtää painoa vuorotellen puolelta toiselle ja "ponkaista" sieltä takaisin alkuasentoon. Tämä oli kaikista liikkeistä lempparini ja se tuntuikin kaikista mukavimmalta ja kevyimmältä. :D

5. Etunojapunnerrukset

Tässä vaiheessa hiki valui jo solkenaan jumppamatolle otsalta..

6. Vatsarutistukset

Sitten oli kaikkensa antanut olo!!!

Tabata-tyyppinen treeni sopi mulle todella hyvin ja se tuntui huipputehokkaalta! Voin lämpimästi suositella kaikille!

Sain traineriltä palautetta, että olen kuulemma "ihana treenattava", kun teen sarjat niin tarkkaan ja tunnollisesti. Lisäksi kuulemma tekniikat ovat erinomaisia, on kannattanut harrastaa aina jollain tasolla liikuntaa. :) Hankin muuten kotiin 8 kg:n kahvakuulan ja aion sillä treenailla nyt Juhannuksen aikana salin ollessa kiinni. Tätä samaa tekniikkaa voi soveltaa kahvakuulalla harjoitteluun ja saa hyvin tehoja irti! Painonsiirtoihinkin kuula sopii erinomaisesti. 

Oikein mukavaa Juhannusta kaikille! Mä teen töitä ja treenaan kuulalla, mutta lauantaina lämmitän itselleni ja ystäville saunan ja saatan nauttia myös muutaman oluen ja lasin viiniä. ;)

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Huume nimeltä roskaruoka


Näin ylläolevan kuvan eilen Facebookissa ja se osui ja upposi. Pieni tyttö joutumassa roskaruokahirviön kitaan. Minä olin tuo tyttö.

Vaikka olen aina rakastanut roskaruokaa, oli elämä sen kanssa helppoa sen ajan, kun asuin vielä kotona pikkukaupungissa, jossa ei vielä siihen aikaan ollut Hesburgeria, Mäkkäriä tai muitakaan pikaruokaketjuja. Hesessä tuli käytyä lähinnä satunnaisten Pori-reissujen yhteydessä, jolloin roskaruuan syöminen pysyi jotenkin kontrollissa. Paino lähti nousemaan yläasteella, mutta siihen pääsyynä syytän päivittäisten einesten syöntiä. Lisäksi olen aina ollut perso ruualle ylipäätään. Teininä ruokaa laittaessani panostin ennenkaikkea makuun, terveellisyysnäkökulma ei juurikaan kiinnostanut, kun mitään ulkoisia ongelmia ei ollut -vielä- ilmaantunut. Harrastin tuohon aikaan ratsastusta kaksi kertaa viikossa ja kuljin fillarilla joka paikkaan - koska paikallisliikennettä ei edes ollut.

Turkuun muutettuani aloin elää pikkuhiljaa roskaruualla. Rahaa oli kesätöistä jäljellä reippaasti ja ei ollut kauheasti väliä, että mitä ruoka maksoi. Elin muutenkin hetkessä ja kun tuli nälkä, hoidin sen pois mahdollisimman helposti ja nopeasti. Tämä ei tietenkään tarkoittanut ruuan tekemistä itse, vaan ruokien hakemista jostain kymmenistä lähellä sijaitsevista ravintoloista. Alamäki oli alkanut.

Asuttuani Turussa kuukauden, pääsin paikalliseen ravintolaan töihin, jossa sai työvuorossa tehdä itselleen aterian. Päivittäiseen ruokavalioon tulivat hampurilaisten lisäksi kebabit ja muut grilliruokatuotteet. Ei taas tietenkään tullut mieleenkään, että olisin tehnyt itselleni ruokaisan salaatin tai edes jollain tavalla keventänyt mättöannoksia. Jos valmistin itselleni (upporasvassa paistetun) kasvispihvin, paistoin siihen lisäksi pekonia. Jos päätin syödä kebabia, tungin annoksen täyteen juustoja. Työ oli fyysisesti raskasta, joten alkuun painokin pysyi jokseenkin kurissa, mutta loppua kohden kiloja vaan kertyi ja kertyi lisää.

Kaksi vuotta vierähti ravintolassa, jonka jälkeen aloitin koulun ja ravintolatyöt jäivät. Laihduin vähän siinä välissä, mutta mieli oli tässä vaiheessa jo turmeltunut ja jatkuva ulkona syöminen jatkui ja jatkui. Jossain vaiheessa heräsin siihen, että kävin Mäkkärissä taas joka ainut päivä ja enää ei yksi BigMac-ateria riittänyt. Mukaan lähti usein McFeast-ateria isoilla ranskalaisilla, joku pienempi hampurilainen, ehkä myös nugetit ja kaksi valkosipulidippiä. Jos makeahammasta kolotti, niin joku pirtelö päälle. Tuollaisessa satsissa alkaa olla reilusti yli 2000 kaloria. Ei ihme, että keräsin vuosi vuodelta 5-10 kiloa lisää.

Roskaruoka on mulle huume. Jos annan sille pikkusormen, se vie koko käden. Siksi on mun on taas aika vyöttää kupeeni ja alkaa totaalikieltäytyjäksi. Täällä Porissa niitä houkutuksia on yhtälailla kuin Turussakin, mutta joutuu vaan fillaroimaan pitemmän matkan ne saavuttaakseen. Kulinaristisen luonteen omaavana olen monesti kysynyt itseltäni, että miksi lempiruokani ovat joko h*lvetin kalliita tai epäterveellisiä. Miksen ole voinut syntyä rakastamaan kevyitä ruokia? Miksi juuri minä?

Aika näyttää, tulenko olemaan tässä vankilassa loppuelämäni.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Ruokakaupassa

Taas on vähän bloggaaminen jäänyt vähemmälle, mutta en ole mitenkään hunningolla! :) Ääni hävisi tuossa pari viikkoa sitten ja jouduin saikulle. Se vähän vähensi treenejä, mutta muuten on kaikki ihan ok!

Äsken oli toiset PT-treenit, jotka vedettiin kyllä ihan täysillä! Nyt olin onneksi syönyt kunnon aamupalan, joten treeni kulki huomattavasti paremmin kuin viime kerralla. Penkkipunnerruksessa lisättiin painoja ja Smith-kyykyn tekniikkakin alkoi PT:n mukaan hipoa täydellisyyttä. ;) Jalkaprässissä haastettiin mut kunnolla ja tein viimeiseen sarjaan peräti 15 toistoa 100 kilon vastuksella. Jei! :) Huomenna sattuu!

Treenin jälkeen menin kädet täristen ruokakauppaan. Koska mua ainakin kovasti kiinnostaa, että mitä muut laihduttajat/treenaajat/normaalit ihmiset ostavat kaupasta ja syövät, niin päätinpä vilauttaa vähän omankin kauppakassin sisältöä.


Sattui just olemaan mun suosikkijuttuja, eli kevyttä jauhelihaa ja maustamattomia broilerin fileitä tarjouksessa. :) Ihmettelin kassalla, että miten nyt vasta on mennyt 20 euroa, kun melkein kaikki kamat oli pikakassan kassissa jo. Arlan proteiinirahkat lähtivät testiin niin ikään tarjouksen myötä. Vihannesvarastoja täydensin sipulilla, paprikoilla ja salaatilla. Kesäiset tortillat täydentyvät jääkaapin muista salaattiantimista ja koko komeus kruunataan teelusikallisella kermaviiliä. Mainoksen uhrina piti tuokin kerran testata. Normaalisti syön rahkaa ihan "raakana" sekoittaen siihen vähän jotain makeutusta. Tänään makeutta tuo ananasmurska mehussa. Jee, näistä syön monta päivää!