Näin ylläolevan kuvan eilen Facebookissa ja se osui ja upposi. Pieni tyttö joutumassa roskaruokahirviön kitaan. Minä olin tuo tyttö.
Vaikka olen aina rakastanut roskaruokaa, oli elämä sen kanssa helppoa sen ajan, kun asuin vielä kotona pikkukaupungissa, jossa ei vielä siihen aikaan ollut Hesburgeria, Mäkkäriä tai muitakaan pikaruokaketjuja. Hesessä tuli käytyä lähinnä satunnaisten Pori-reissujen yhteydessä, jolloin roskaruuan syöminen pysyi jotenkin kontrollissa. Paino lähti nousemaan yläasteella, mutta siihen pääsyynä syytän päivittäisten einesten syöntiä. Lisäksi olen aina ollut perso ruualle ylipäätään. Teininä ruokaa laittaessani panostin ennenkaikkea makuun, terveellisyysnäkökulma ei juurikaan kiinnostanut, kun mitään ulkoisia ongelmia ei ollut -vielä- ilmaantunut. Harrastin tuohon aikaan ratsastusta kaksi kertaa viikossa ja kuljin fillarilla joka paikkaan - koska paikallisliikennettä ei edes ollut.
Turkuun muutettuani aloin elää pikkuhiljaa roskaruualla. Rahaa oli kesätöistä jäljellä reippaasti ja ei ollut kauheasti väliä, että mitä ruoka maksoi. Elin muutenkin hetkessä ja kun tuli nälkä, hoidin sen pois mahdollisimman helposti ja nopeasti. Tämä ei tietenkään tarkoittanut ruuan tekemistä itse, vaan ruokien hakemista jostain kymmenistä lähellä sijaitsevista ravintoloista. Alamäki oli alkanut.
Asuttuani Turussa kuukauden, pääsin paikalliseen ravintolaan töihin, jossa sai työvuorossa tehdä itselleen aterian. Päivittäiseen ruokavalioon tulivat hampurilaisten lisäksi kebabit ja muut grilliruokatuotteet. Ei taas tietenkään tullut mieleenkään, että olisin tehnyt itselleni ruokaisan salaatin tai edes jollain tavalla keventänyt mättöannoksia. Jos valmistin itselleni (upporasvassa paistetun) kasvispihvin, paistoin siihen lisäksi pekonia. Jos päätin syödä kebabia, tungin annoksen täyteen juustoja. Työ oli fyysisesti raskasta, joten alkuun painokin pysyi jokseenkin kurissa, mutta loppua kohden kiloja vaan kertyi ja kertyi lisää.
Kaksi vuotta vierähti ravintolassa, jonka jälkeen aloitin koulun ja ravintolatyöt jäivät. Laihduin vähän siinä välissä, mutta mieli oli tässä vaiheessa jo turmeltunut ja jatkuva ulkona syöminen jatkui ja jatkui. Jossain vaiheessa heräsin siihen, että kävin Mäkkärissä taas joka ainut päivä ja enää ei yksi BigMac-ateria riittänyt. Mukaan lähti usein McFeast-ateria isoilla ranskalaisilla, joku pienempi hampurilainen, ehkä myös nugetit ja kaksi valkosipulidippiä. Jos makeahammasta kolotti, niin joku pirtelö päälle. Tuollaisessa satsissa alkaa olla reilusti yli 2000 kaloria. Ei ihme, että keräsin vuosi vuodelta 5-10 kiloa lisää.
Roskaruoka on mulle huume. Jos annan sille pikkusormen, se vie koko käden. Siksi on mun on taas aika vyöttää kupeeni ja alkaa totaalikieltäytyjäksi. Täällä Porissa niitä houkutuksia on yhtälailla kuin Turussakin, mutta joutuu vaan fillaroimaan pitemmän matkan ne saavuttaakseen. Kulinaristisen luonteen omaavana olen monesti kysynyt itseltäni, että miksi lempiruokani ovat joko h*lvetin kalliita tai epäterveellisiä. Miksen ole voinut syntyä rakastamaan kevyitä ruokia? Miksi juuri minä?
Aika näyttää, tulenko olemaan tässä vankilassa loppuelämäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti