perjantai 26. syyskuuta 2014

Puistotreenit

Pari viikkoa  sitten saatiin PT-tunnilla ihan normaalista poikkeava treeni. Jumppasalin tai kuntosalin sijaan siirryimme Eteläpuistoon reippailemaan.

Aluksi kierrettiin kortteli reippaasti lämmittelyksi. Ensimmäisenä varsinaisena harjoitteena oli kahvakuulan heitto vuorotellen. Muutaman minuutin heittelyt nostivat sekä sykettä että saivat lihakset lämpimäksi. Kuulaa heilautettiin muutaman kerran jalkojen välissä ja sitten kyykyllä saatettiin kuula matkaan. Kuula tuntui tosi painavalta, olisikohan ollut 10 kg, joten ei sitä hirveän pitkälle saanut, mutta joka heitolla oli mahdollisuus haastaa itsensä uudelleen.

Seuraavaksi tehtiin vuoroin puistonpenkkiä vasten dippejä ja vuoroin kyykkyjä. Tällä painolla dipit ovat aika kova juttu, kuten olen varmaan joskus maininnutkin. Varsinkin, jos sarjoja on monta putkeen, alkaa ojentajat todella poltella ja huutaa hoosiannaa viimeisillä toistoilla.

Rankimmaksi setiksi mun kohdalla osoittautui puistonpenkille steppaaminen sarjoissa. Vasen polvi on taas krempannut viime aikoina ja etenkin sen päälle nousemiset tuottivat haasteita. Sarjojen jälkeen olin aerobisestikin aika loppu ja oli pakko juoda Lauran urheilujuomaa, jotten olisi pyörtynyt. Steppien vastaparina tehtiin punnerruksia tiilirakennelmaa vasten lievässä etukenossa.

Viimeisenä ulkoliikkeenä heitettiin jälleen kuulaa + juostiin viestiä. Juoksu alkoi olla jo melkoisen rankkaa, kun energiat oli totisen käytetty. Treeni viimeisteltiin sisällä istumaannousuilla.

Huhhuh, aikamoinen paketti taas, mutta se euforia tällaisen rääkin jälkeen on ihan mieletön! Ulkona treenaaminen toi kivaa vaihtelua ja erilaisia liikkeitä kuin yleensä. Olin jälleen väsynyt, mutta onnellinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti